
Tutustu Stadin kirjallisuuspäivien ohjelmaan!
Kuudennet Stadin työväenkirjallisuuspäivät Aatosta jaloa – marraskuun valoa järjestetään 22. – 24.11.2019. Eri tilaisuudet järjestetään Työväenliikkeen kirjaston, Sörnäisten rantatie 25 A 1 ja viereisen JHL:n tiloissa. Yleisteemana on ”Vasemmisto – kulttuuri ja kestävä kehitys”.
Pe 22.11. klo 16 – on perinteisen Työväentutkimus Vuosikirjan 2019 julkistaminen ja sen jälkeen viides Kapinarunoilta. Viime syksyn Kapinarunoillan runojulkaisu Kapinarunot IV julkistettiin vastikään.
La 23.11. klo 12 – 19 järjestetään kolme paneelia: ensimmäisen teemana on em. yleisteema, toisen ”Vapiseva Eurooppa – mitä seuraa eurooppalaisen politiikan kaaoksesta” ja kolmannen ”Ilmastonmuutos muuttaa työelämän”. Paneeleiden jälkeen on yli kymmenen tilaisuutta, joissa esitellään uusia teoksia ja haastatellaan kirjailijoita.
Su 24.11. klo 14 – 16 on yksi paneeli, jonka teema on ”Kulttuurin merkitys on rajaton”. Lisäksi on musiikkiesityksiä.
Tarkempi ohjelma julkistetaan lokakuun aikana.
Terveisin
Jorma Pikkarainen
Työväenkirjaston ystävien hallituksen tekninen sihteeri
Työväenkirjaston Ystävät ry. järjestää viidennen kapinarunojen keräämisen ja siihen liittyvän Kapinarunoillan. Kapinan kohteena voi olla mies tai nainen, omistaja, poliitikko, yhteiskunnalliset rakenteet tai mikä tahansa epäkohta tai epäkohdan poistamista estävä toimija. Voit kapinoida vaikka omaa sieluasi vastaan.
Lähetä runosi 30. syyskuuta mennessä Kapinarunoraadille osoitteeseen matias.sarke@gmail.com. Printatut ja käsinkirjoitetut runot lähetetään osoitteeseen Työväenliikkeen kirjasto, Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki, kuoreen merkintä ”Kapinaruno”. Runojen pitää olla uusia. Lähettämällä runosi annat suostumuksesi, että runosi voidaan julkaista Kapinaruno V –kirjassa.
Raati valitsee runoista 15–25 esitettäväksi Työväenliikkeen kirjastossa Kapinarunoillassa 22. marraskuuta 2019. Lähettämällä runosi keräykseen varaudut samalla esiintymään illassa. Kapinarunoilta on osa Aatosta jaloa – Marraskuun valoa Stadin työväenkirjallisuuden päiviä.
Kapinarunoraadin muodostavat runoilija, luovan kirjoittamisen opettaja Miia Toivio ja kirjallisuudentutkija, Pentti Saarikosken runoudesta väitellyt filosofian tohtori Riikka Ylitalo sekä tietokirjailija Jussi Särkelä. Raati kutsuu runoilijat Kapinarunoiltaan viimeistään lokakuun loppuun mennessä.
Runoista, niiden esittämisestä Kapinarunoillassa ja julkaisemisesta Kapinaruno V -kirjassa ei makseta palkkiota. Kapinarunoiltaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville korvataan matkakustannukset yleisten kulkuneuvojen taksojen mukaisesti sekä maksetaan päiväraha. Jokainen Kapinaruno V -kirjaan valittu runoilija saa kirjan maksutta.
Tervetuloa luomaan uutta runoutta.
Työväenkirjaston Ystävät ry.
Tarkemmat tiedot matias.sarke@gmail.com
Jaathan tätä viestiä kaikkialle, missä arvelet olevan kapinallisen runollista mieltä.
Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Lisää Työväenliikkeen kirjastossa keväällä järjestettäviä tilaisuuksia kirjaston sivuilla.
TORSTAI 24.1. klo 18.00–20.00
Hakaristin ritarit: Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset
Kevään ensimmäisessä Studia generalia -luennossa André Swanström kertoo uutuusteoksestaan. Oula Silvennoinen pitää kommenttipuheenvuoron.
Illan juontajana Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja Pentti Arajärvi.
KESKIVIIKKO 20.2. klo 18.00–20.00
Eduskunta: ystäviä ja vihamiehiä
Luentovieraina Anna Kontula ja Pilvi Torsti.
Illan juontajana Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja Pentti Arajärvi.
”Eduskunnassa on paljon valtataisteluita, sillä edustuksellisessa demokratiassa pyrkimys valtaan on jokaisen poliitikon velvollisuus.
Eduskunta – Ystäviä ja vihamiehiä kertoo suomen julkisimmasta ja salaisimmasta työpaikasta – siitä pienoismaailmasta, johon kaksisataa kansan valitsemaa edustajaa kokoontuu hoitamaan tehtäväänsä. Se kertoo vihamiesten ystävyydestä, hallitusta kaaoksesta ja yksinäisyydestä väentungoksessa.
Kansanedustajat ovat vallasta taistelevia poliitikkoja, mutta samalla he ovat ihmisiä henkilökohtaisine ongelmineen, huolineen ja riittämättömyyden tunteineen. Eduskunta on kansanedustajien työpaikka, jossa ei voida haaveilla harmoniasta tai pyrkiä siihen paremmalla työpaikkakulttuurilla. Koska koko instituution olemassaolo perustuu konflikteille, niiden kanssa on pystyttävä elämään.
Kansanedustaja Anna Kontula tutkii havainnoiden ja edustajakollegojaan haastatellen, miten hänen työympäristössään hallitaan jatkuvaa konfliktia. Tarve sen hallitsemiseen selittää monia sellaisia eduskunnan sisäisiä käytäntöjä, joita on muuten mahdotonta ymmärtää.”
TORSTAI 28.3. klo 17.00 – 19.00
Setäkuiskaajan käsikirja
Jenni Karjalaisen työelämää, vuorovaikutustaitoja sekä sukupuolittuneita rooleja ja niiden purkamista käsittelevä Setäkuiskaajan käsikirja (Art House 2019) esitellään torstaina 28.3. kello 17-19 Työväenliikkeen kirjastossa (Sörnäisten rantatie 25).
Timo Harakka keskustelee Jenni Karjalaisen kanssa kirjan taustoista, kuiskaamisen filosofiasta ja siitä, kuinka rakentaa työelämästä parempaa ja tasa-arvoisempaa.
Illan isäntänä Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja Pentti Arajärvi.
”Työelämässä elää sitkeästi sukupuolittuneita odotuksia: miehet sopivat luonnostaan johtamaan, naiset huolehtimaan. Oletukset ovat hassuja, koska ne eivät välttämättä päde yksilöihin lainkaan. Omista ja muita koskevista ennakkoasenteista voi ja pitää vapautua – ja lopputuloksena voi hankalimmankin setämiehen roolin takaa paljastua mitä kullanarvoisin yhteistyökumppani.
”Olennaista on luottaa itseensä ja muihin, sedät mukaan lukien”, Karjalainen sanoo.
Työelämä muuttuu ja vuorovaikutustaitojen merkitys kasvaa. Toimiva vuorovaikutus ei katso sukupuolta, mutta luutuneiden sukupuoliroolien tuulettamiseen tarvitaan meistä jokaista.
Jenni Karjalainen on setäkuiskaajana tunnettu työelämän asiantuntija, joka työskentelee Insinööriliitossa johtavana asiantuntijana. Parempi työelämä ja sen rakennuspalikat ovat hänen kiinnostuksen kohteitaan työssä ja vapaa-ajalla. Aiemmin Karjalainen on työskennellyt mm. työministeri Lauri Ihalaisen erityisavustajana. Kevään eduskuntavaaleissa hän on SDP:n ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä.”
KESKIVIIKKO 3.4. klo 18.00 -20.00
Aavan meren tuolla puolen – Antti Tuuri
Kirjailija, diplomi-insinööri Antti Tuuri on kirjoittanut Pohjanmaasta ja pohjanmaalaisten siirtolaisuudesta parisen sataa romaania, novellia, dokumenttia, TV-käsikirjoitusta, kuunnelmaa ja näytelmää. Hän kertoo valtaisasta tuotannostaan.
Kirjailijan viimeisin kirja Aavan meren tuolla puolen kertoo suomalaismaahanmuuttajien jälkeläisten elämästä nyky-Ruotsissa, jossa levottomat yhteenotot ovat arkipäivää ja turvallinen kansankoti enää muisto.
Avauspuheenvuon käyttää Leena Nikula. Tilaisuuden juontaa Työväenkirjaston ystävien puheenjohtaja Pentti Arajärvi.
Työväenkirjaston ystävät ry:n syyskokous Työväenliikkeen kirjastossa tiistaina 18.12.2018 klo 17.00
Klo 18.00–20.00
Joulukirjakahvila: Seppo Tiitinen: Vakoilijoita ja veijareita
Seppo Tiitinen ja Pekka Ervasti keskustelevat, isäntänä Pentti Arajärvi
Tervetuloa!
Aurinko nousee näinä Stadin kirjallisuuspäivien aikana muutaman minuutin kello 8 jälkeen ja laskee jokseenkin kello 16. Marraskuun valoa riittää siis melkein tasan kahdeksan tuntia ja hämäränhyssy siihen päälle. Mutta tuo on vain päivänvalo.
Stadin kirjallisuuspäivät ovat kaksi päivää kulttuuria, etupäässä kirjallisuutta, ja lisäksi tiedettä, taidetta ja runoutta. Lisänä on kolmantena päivänä matineana teatteria iltapäivällä.
Päivien ohjelmassa toistuu moneen kertaan sisällissota, kapina, vapaussota, kansalaissota, vuoden 1918 tapahtumat. Vuosikymmeniä on kiistelty sodan nimestä, ja nykyisin on jo päästy tilanteeseen, jossa itse sodasta kyetään keskustelemaan. Professori Antero Jyränki on ansiokkaassa kirjassaan Kansa kahtia – henki halpaa analysoinut perusteellisesti sodan nimeä ja päätynyt sisällissotaan.
Voitettu kapina on vallankumous ja hävityn kapinan tekijät ovat valtiopettureita. Välittömästi sisällissodan jälkeen vallalla oli kosto ja seurauksena katkeruus. Voitetun vapaussodan soturit ovat vapaustaistelijoita, hävityn sodan maanpettureita. Itsenäinen maa ei käy vapaussotaa.
Suomi selvisi pitkällä aikavälillä hyvin traumatisoivasta kansallisesta koettelemuksesta. Viimeistään nyt voidaan sanoa yhteiskuntarauhan ja demokratian vallitsevan tuon sodan jäljiltä. Välillä kylläkin käytiin diktatuurin partaalla, mutta demokratia ja hieman horjahdellen laajasti ymmärretty yhteiskuntarauhakin kestivät.
Kun kansa itseään vastaan taistelee, niin kuka siinä voittaa?
Vuoden 1918 muistovuoden johdosta kirjallisuuspäivien anti keskittyy Suomen sisällissotaan. Se näkyy Työväenperinne – Arbetartradition ry:n julkaisemassa Työväentutkimuksen vuosikirjassa, Kapinarunoillan teemassa Kapina – rauha – demokratia ja sarjakuvassakin sekä siinä, että monet päivillä esillä olevat kirjat käsittelevät vuoteen 1918 liittyvää historiaa ja kulttuuria. Kuluvana vuonna on ilmestynyt runsaasti nimenomaan sisällissotaa liittyvää kaunokirjallisuutta ja tutkimusperusteisia julkaisuja. Sisällissotaa käsittelee myös muistitietoon perustuva sunnuntaipäivän laulunäytelmä.
Mutta näillä päivillä on esillä tuoreempaakin historiaa ja tulevaisuuskin näyttäytyy. Päiväkirjat, Helsingin kulttuuripolitiikka, osuusliike, poliittinen ja kirjallinen henkilöhistoria sekä yhteiskunnalliset avaukset antavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia oivaltaa ja keskustella.
Meille on luvassa tunteen, järjen, taiteen, tieteen valoa ja paloa. Asioita tuodaan valoon, läpivalaistaan ja näytetään uudessa valossa. Marraskuun valo lisääntyy.
Pentti Arajärvi
Työväenkirjaston ystävät ry
Stadin työväenkirjallisuuspäivät järjestetään 9.-11.11.2018. Käy tutustumassa ohjelmaan!
Työväenliikkeen kirjastossa keskustelemassa tutkijatohtori Noora Kotilainen (Helsingin yliopisto), puheenjohtaja Esa Ylikoski (Kansan Radioliitto), vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen (Yle), kansanedustaja Erkki Tuomioja, professori, eversti (evp) Pekka Visuri.
Juontaa Eki Haapalainen.
Tule kuulemaan ja keskustelemaan! Työväenkirjaston ystävät tarjoavat pullakaffeeta.
Järjestää Kansan Radioliitto ry / Lähiradio 100,3 MHz yhdessä Työväenkirjaston Ystävät ry:n kanssa.
Työväenliikkeen kirjasto, Sörnäisten rantatie 25 A.
IV KAPINARUNOJEN KERÄYS
Työväenkirjaston Ystävät ry. järjestää neljännen kapinarunojen keräämisen ja siihen liittyvän tapahtuman. Tarttuu tukkasi sitten tähtiin tai kulkevat jalkasi tukevasti maassa, voit runoilla itsesi Kapinarunojen maailmaan. Edellisten vuosien tapaan kapinan kohteena voi olla mies tai nainen, omistaja, poliitikko, yhteiskunnalliset rakenteet tai mikä tahansa epäkohta tai epäkohdan poistamista estävä toimija. Tänä vuonna teemana on Kapina – Rauha – Demokratia.
ELÄMÄ ON LIIKETTÄ. KAPINAMIELI UUDISTAA.
Lähetä runosi 30. syyskuuta mennessä Kapinarunoraadille osoitteeseen matias.sarke@gmail.com. Printatut ja käsinkirjoitetut runot lähetetään osoitteeseen Työväenliikkeen kirjasto, Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki, kuoreen merkintä ”Kapinaruno”. Runojen pitää olla uusia. Raati voi silti valita runon, mikäli se on riittävän tuore edustamaan tämän päivän kapinallisuutta. Lähettämällä runosi annat suostumuksesi, että runosi voidaan julkaista Kapinaruno IV –kirjassa.
Raati valitsee runoista 15–25 esitettäväksi Työväenliikkeen kirjastossa Kapinarunoillassa 9. marraskuuta 2018. Runojen valinnassa painotetaan vuoden teemaa. Kapinarunoilta on osa Aatosta jaloa – Marraskuun valoa Stadin työväenkirjallisuuden päiviä.
Kapinarunoraadin muodostavat runoilija, luovan kirjoittamisen opettaja Miia Toivio ja kirjallisuudentutkija, Pentti Saarikosken runoudesta väitellyt filosofian tohtori Riikka Ylitalo sekä tietokirjailija Jussi Särkelä. Raati kutsuu runoilijat Kapinarunoiltaan 25. lokakuuta mennessä.
Runoista, niiden esittämisestä Kapinarunoillassa ja julkaisemisesta Kapinaruno IV -kirjassa ei makseta palkkiota. Kapinarunoiltaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville korvataan matkakustannukset yleisten kulkuneuvojen taksojen mukaisesti sekä maksetaan päiväraha. Jokainen Kapinaruno IV -kirjaan valittu runoilija saa kirjan maksutta.
Tervetuloa luomaan uutta runoutta.
Työväenkirjaston Ystävät ry.
Piirros: Jyrki Nykänen
Tarkemmat tiedot: matias.sarke@gmail.com
Jaathan tätä viestiä kaikkialle, missä arvelet olevan kapinallisen runollista mieltä.
22.5. KLO 16.00 – 18.00
Risto Reuna luennoi aiheesta Miksi ei kansandemokratia? Metallityöväki ja uusi työsukupolvi 1937-1946 Työväenkirjaston ystävien luentoillassa Työväenliikkeen kirjastossa.
Kommentaattorina professori Pauli Kettunen ja illan isäntänä Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja Pentti Arajärvi.
Vapaa pääsy, kahvitarjoilu.
Tervetuloa!