Pentti Arajärven tervehdys

Hyvät aatosten valon kantajat,

Stadin työväenkirjallisuuspäivät koettaa säteillä ympärilleen viihtymistä, oppimista, tapaamisia ja mitä vain positiivista. Kirjallisuushan on aivojen käyttöä parhaimmillaan. Joudumme sen parissa rakentamaan maailmoja, pohtimaan suhteita, niiden joukossa ihmissuhteita, jännittämään tilanteita ja myötäelämään kohtaloita. Kyse ei ole (vain) todellisuuspaosta, vaan eläytymisestä ja ajattelusta – oivaltamisen ilosta.

Pääosan ohjelmasta muodostavat perinteiset keskustelut kirjailijoiden kanssa ja keskustelut kirjallisuudesta. Esillä on niin kaunokirjallisuutta kuin tietokirjoja laajalla kirjolla. Tämänkertaisen Studia Generalia -luennon pitää Jussi Särkelä Jack Londonista. London tunnetaan parhaiten tarinoistaan, mutta hän oli myös vahva yhteiskunnallinen kirjoittaja ja toimija työväenliikkeessä.

Päivien ohjelmaan on jo perinteisesti kuulunut muutakin kulttuuria kuin kirjallisuutta; ja tänä vuonna ohjelmassa on teatteria, elokuvia ja musiikkia. Päivien aikana nähdään katkelmia Koska olet minun -uutuusnäytelmästä sekä filmeistä viime vuosisadalta itsenäisen Suomen alkuvaiheilta. Tapahtuman muusikkovieraat ovat Heikki Salo, Tapani Suutari -duo sekä Reino Bäckström. Toista kertaa näillä päivillä järjestetään Kapinarunotilaisuus, jossa kapinoida saa halunsa mukaan ja mukaista kohdetta vastaan. Kapinarunot ovat ennen julkaisemattomia ja siinä mielessä tässä tilaisuudessa ensiesitettävää taidetta. Suomeen syntynee jälleen uusi runokirja.

Kiitän kaikkia Stadin työväenkirjallisuuspäivien toimijoita ja vaikuttajia päiville osallistujia unohtamatta. Uskon, että saamme viihtyisän perjantai-illan ja lauantaipäivän aikaiseksi. Erityiskiitos menee Julkisten ja hyvinvointialojen liitolle ja JHL-opistolle, jotka ovat ystävällisesti antaneet käyttöömme tiloja ja niihin liittyvää tukea. Näin olemme voineet laajeta Työväenliikkeen kirjaston ulkopuolelle ja rakentaa ohjelman painavammaksi. Kiitos myös KAVIlle eli Kansalliselle audiovisuaaliselle instituutille.

Pentti Arajärvi
Työväenkirjaston ystävät ry:n puheenjohtaja